A Primeira Semana

Käytiin Buddyn kanssa puistossa, jossa oli paljon uhanalaisia eläimiä. Biologian opettajaksi opiskelevalla Buddylläni riitti juttua jokaikisestä puiston asukista.

 

 

 

 

Maanosasta toiseen muuttaminen on kyllä raskaampaa, mitä muistelin. Olen nukkunut joka yö vähintään kymmenen tuntia, mutta silti aamut eivät lähde käyntiin ilman kaffetta ja lounaan jälkeen on jo päiväunien tarpeessa. Kielitaitoni on yhä hyvin alkeellisella tasolla, ja vaikka ymmärrän koko ajan enemmän ja enemmän, tuntuu arkistenkin askareiden hoitaminen vaativan tuplamäärän energiaa. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko on kuitenkin ollut ihan huippu ja olen saanut tutustua ihaniin uusiin ihmisiin ja brasilialaiseen kulttuuriin.

 

 

Kielikurssillani olevat vaihtarit Mercado Municipal luomukauppahallissa.

 

Kauppahallissa maisteltiin muun muassa liköörejä ja jonkun linnun elimistön läpikäyneistä kahvipavuista tehtyä kahvia. En muista nimeä enää, kutsuttiin sitä vain Poop coffeeksi. 

 

Buddyni ja häen pari kaveria Shopping Estaçãossa, joka on Curitiban ensimmäisen rautatieaseman päälle rakennettu moderni ostoskeskus.

 

Kohta pitäisi lähteä Buddyn kanssa churrasco festaan jonkun sen kaverin luokse, eli kirjoitan nyt mahdollisimman ytimekkäästi. Jos ihan rehellisiä ollaan, tällä hetkellä enemmän minun tekisi mieli vain jäädä omaan sänkyyn katsomaan Netflixiä, kuin mennä yökyläilemään tuntemattomien brasilialaisten kanssa. Sen verran on energiat lopussa. Mutta haudassa nukutaan, vai miten se meni.

Curitibaa

 

 

Curitiban kaupunki ja sen keskusta on minulle suuntavaistottomalle juuri sopivan kokoinen. Curitiba on tunnettu julkisesta liikenteestään, mutta minulla tulee menemään vielä tovi sen logiikan ymmärtämisessä. Täällä yritettiin aikanaan luoda rajoituksia rakennusten ulkonäölle, jolloin saataisiin yhtenäisempää kaupunkikuvaa, mutta yritys hylättiin aika nopeasti ja sen kyllä huomaa. Rakennusten julkisivuja on kaikissa sateenkaaren väreissä ja jokainen tyylisuunta on edustettuna jossain päin Curitibaa. Rakennusten korkeus lienee ainoa asia, jota on täytynyt rajoittaa, mutta vielä en ole törmännyt yhteenkään rakennukseen, joka olisi saman korkuinen kuin viereisensä. Curitibaan verrattuna Suomen matala ja harmaasävyinen rakentaminen vaikuttaa älyttömän tylsältä. Täällä vasta olen ymmärtänyt kuinka rakastan pilvenpiirtäjiä. Voisin ihastella niitä tuntitolkulla, mutta uskon tuijotelun vain lisäävän turistikerrointani, jos se enää on edes
mahdollista.

Koulun oma kirkko

Kampuksen vartija vahtimassa.

 

Kirjaston mosaiikki-ikkunoita

 

Arkkitehtuurin yksikön takapihaa

PUCin kampus sijaitsee 20 minuutin bussimatkan päässä keskustasta ja sielläkin on hulppeaa arkkitehtuuria. Pontifícia Universidade Católica do Paraná on siis katolilainen yksityinen yliopisto, mutta katolisuus ei juurikaan näy koulun arjessa tai vaikuta esimerkiksi siihen mitä tutkimuksia yliopisto rahoittaa tmv. Kampusalueella sijaitsee kuitenkin katolilainen kirkko, jossa järjestetään messuja ja joka on avoin kaikille hiljentymistä kaipaaville. Kampuksella on myös valtava kirjasto, 3D-elokuvateatteri, ravintoloita, puolikas amfiteatteri ja paljon muuta.

Portugalin tunnilla kerrattiin Brasilian osavaltioita

Ensimmäiset kolme viikkoa käyn siis vaihto-oppilaille järjestettyä portugalin intensiivikurssia PUCissa ja varsinainen syyslukukausi (paikallisille kevätlukukausi) alkaa vasta elokuun vaihteessa. Kurssilla meitä on yhteensä noin viisitoista opiskelijaa, mutta syyslukukaudelle vaihtareita PUCiin tulee yhteensä noin sata. Yli puolet kurssilaisista ovat ranskalaisia ja ainakin viisi vieläpä samasta kaupungista, Lyonista. Osa selvästi yrittää välttää ranskan puhumista, mutta eipä sitä välty kuulemasta vähän väliä. Ymmärrän heidän puheestaan vain yleensä vain keskustelun aiheen, mutta puheen nopeuden ja slangisanojen takia minulta menee kyllä suuri osa heidän jutuistaan ohi. Kurssilla on lisäksi yksi texasilainen, kolme meksikolaista, espanjalainen ja saksalainen. Tulen kaikkien kanssa hyvin toimeen ja olen yrittänyt ehtiä jutella kaikkien kanssa myös kahden kesken. Olemme saksalaisen kanssa ainoita, jotka eivät pysty puhumaan äidinkieltään muiden kanssa ja kun Tiia saapuu Oulusta tänne, vannon yrittäväni välttää suomen puhumista muiden seurassa. Ymmärrän myös espanjaa un poco, mutta on harmillista, kun ei pysty itse osallistumaan keskusteluun, muulloin kun se käydään englanniksi.

Opin joka päivä varmaan sata uutta sanaa (joista osa ranskalaisia tai espanjalaisia), mutta keskusteleminen portugaliksi on vielä hyvin kankeaa. Whatsapp- ja Facebook-viestejä lähettelen jo portugaliksi, koska niiden lukemiseen ja ymmärtämiseen saa käyttää aikaa ja ennen lähettämistä voin tarkastuttaa viestini Google Translatorilla. Sanonnat ja slangisanat menevät kyllä vähän ohi vielä viestitellessäkin. Kielikurssilla tuntuu epäreilulta, miten helppoa portugalin oppiminen on kaikille muille – paitsi ehkä saksalaiselle. Puolet portugalin sanoista ovat lähes samoja espanjaksi tai ranskaksi. En ole tottunut olemaan luokan huonoimpia, mutta portugalin oppiminen vaatii suomalaiselta kyllä paljon työtä. Ranskan, espanjan ja englannin opiskelusta on tietysti paljon hyötyä, mutta ne myös välillä vain sekoittavat päätä. Onneksi olen uuttera ja kunnianhimoinen opiskelija ja uskon, että huonoista lähtökohdistani huolimatta kirin muut kiinni tuota pikaa.

Minna Sundbergin piirtämä kielipuu - etsi suomi...

Brasilialaisessa viikkolehdessä, Vejassa, oli juuri juttu Suomen opetuksen erinomaisuudesta ja sain jo ensimmäisenä koulupäivänäni pyynnön tulla pitämään esitelmää Suomesta ja sen koulutusmenetelmistä. Luulin, ettei täällä paljoa tiedettäisi piskuisesta Pohjanmaasta, mutta kaikilla tuntuu olevan hyvin positiivinen, ellei jopa romantisoitu, kuva kotimaastamme. Eilen tunnillamme vieraillut portugalin äidinkielen opettaja oli hyvin innoissaan tavatessaan suomalaisen ja kysyi: ”No, millaista se on asua maailman parhaassa maassa?”, ikään kuin se olisi tunnettu fakta. Ei sitä Suomessa tule ajatelleeksi ja vaalineeksi maamme erinomaisuutta, mutta muistapa sinä lukijakin iloita ihanasta Finlandiastamme.
Minulla olisi vaikka kuinka paljon kirjoitusaiheita mielessä, mutta säästetään ne nyt seuraavaan postaukseen. Kaiken kaikkiaan minulla on aivan mahtava viikko takana ja ihana viikonloppu meneillään. Olen oppinut valtavasti uutta ja kumonnut monen monet stereotypiat koskien Brasiliaa ja sen kansalaisia (ja ranskalaisia, saksalaisia, espanjalaisia, jenkkejä, meksikolaisia, ehkä myös suomalaisia).
 

Beijos!
P.S. Täällä pusutellaan ja halitaan ja kosketellaan ihan koko ajan ja ihan kaikkia.
P.P.S. Loppuun vielä vähän kuvia tältä viikolta.
 

Elämäni ensimmäinen caipirinha Bar Alemanossa

 

Brasilialaisia juhlaherkkuja

Minä yrittämässä viedä spotlightia Paulinelta eilen Jamesissa

 

Se, että juomat maksetaan vasta klubilta lähtiessä, ei sovi minulle... Eilen taksia varten jäi ruhtinaalliset 4 R$, kun olin vissiin illan aikana vähän seonnut laskuissani.

 

Tyypillistä brasiliasta ruokaa Shopping Italiassa

 

Lisää shoppailua

 

Byrokratiaa ja vuoronumeroita on riittänyt ensimmäiselle viikolle jo liiaksi

 

Ja taas shoppailemassa ranskisten kanssa Rua XV de Novembrolla

 

 

 

 

~ Ene